Historia

Iskelmäikoni, sydänten parantaja, kruunaamaton tangokuningas, syvien tunteiden tulkki ovat nimityksiä joita Ala-Torniosta kotoisin oleva nuori Esko Rahkonen ei osannut kohdalleen edes haaveilla esiintyessään 1958 näytelmäkiertueella "Taian ja Ristin Lappi". Näytelmäillan päätteeksi oli ohjelmassa tanssia ja kukapa muu oli solistina kuin Juha Eirtoa ja Veikko Tuomea ihaileva Esko. Sieltä tuo kipinä laulamiseen syttyi ja sai osallistumaan mm. Erkki Ertaman ja Veikko Ahvenaisen järjestämiin laulukilpailuihin ja sijoituskin oli molemmissa kilpailuissa komeasti toinen.

Kunnaksen orkesteri oli ensimmäinen oma orkesteri jonka kanssa keikkoja tehtiin ahkerasti.

Talvella 1963 Eskon ja Unto Monosen tiet kohtasivat. Ensimmäisenä levynä 1965 ilmestyikin Monosen Eskolle tekemä tango "Syvä Kuin Meri" joka kamppaili listasijoista Beatlesin ja Rolling Stonesin kanssa ollen marraskuussa kuudes. Työt TVH:lla Rovaniemen lentokentällä saivat jäädä, tuoden miehen Kuusankosken kautta Lahteen.


Esko ja keikkamersu 1976.

70-luvulla heräsi kiinnostus vanhoihin autoihin ja niiden kunnostamiseen. Keikkamatkoilta olikin usein ollut tuomisena vanhojen autojen osia, aihioita tai itse autoja. Kokoelmiin kuuluukin lukuisia arvoautoja joista muutamat ovat jopa ainoita kappaleita Suomessa. Matti Ijäksen ohjaamassa elokuvassa Sokkotanssi Esko ajaa omistamaansa vanhaa ambulanssi -Volgaa. Autoharrastuksen ohella Esko pelasi jalka- ja sulkapalloa sekä lenkkeili ahkerasti. Talven kylmimmän ajan Esko vietti usein Espanjassa rentoutuen ja valmistautuen uuteen keikkakauteen.

Levytykset

Levytyksiä Eskolle kertyi noin 400 kpl. "Sydämet kohtaavat" ilmestyi helmikuussa 2004 ollen neljäs radiotoimittajien valitessa kuukauden uutuuslevyä.. Jouluksi 2004 ilmestyi kauan odotettu Joululevy "Rakkaat Joulumuistot".

Upea juhlalevy "Elämän Juhlaa" ilmestyi lokakuussa 2005. Sitä onkin soitettu kiitettävästi eri radiotaajuuksilla. Kevätkesällä 2005 ilmestyi hengellisiä lauluja sisältävä CD "Jokainen päivä kuin helmi". Sävellykset on tehnyt Jorma Simola ja sanoitukset Esa Hellsten, joka myös laulaa levyllä.

Kaukainen Kotiseutuni toi kultalevyn 1977. Omien levyjen lisäksi Eskon kappaleita on lukuisilla kokoelmalevyillä. Kaurismäen elokuvassa Ariel soi myös Eskon Syvä kuin Meri.

Hyväntekeväisyys oli lähellä Eskon sydäntä. Mielenterveystyön keskusliiton kanssa on yhteistyössä julkaistu cd-levy "Sydänten parantaja" jossa on ainoastaan Georg Malmstenin musiikkia. Lounaissuomen Syöpäyhdistyksen julkaisemalla cd-levyllä on myös Eskon esittämiä kappaleita. Raita Karpon kanssa Esko on näytellyt Hus:n syöpälapsille kesäpäivien näytelmässä.

Elämän juhlaa...

Vuosi 2005 oli Eskon 40-vuotis taitelijajuhlavuosi. 40-vuotisjuhlakiertueen avauskeikka oli 2.1.2005 Nousiaisten Kalliopohjassa. Lahden Sibeliustalolla oli 20.4.2005 varsinainen juhlakonsertti "Osa Elämääni", jossa oli myös muita tunnettuja esiintyjiä mm. Kaija Pohjola, Anita Hirvonen ja Jope Ruonansuu. Lokakuussa 2005 oli Lahden Sibeliustalolla Eskon järjestämä Unto Mononen 75v. -konsertti. Mahtuipa Eskon keikkakiireisiin muutama Joulukonsertti pohjoisen kirkoissa.

Heinäkuussa 2006 Kiuruvedellä "Vihreillä niityillä" pidettiin Lea Häyrisen kirjoittaman elämänkertakirjan "Laulajan tie" julkistamistilaisuus.

...ja surua

Eskon lauluääni vain parani iän myötä, vuosien kokemus oli tuonut lisää pehmeyttä ja syvyyttä ääneen jota on ilo kuunnella. Eskon keikkaillessa hyväkuntoisena ja aina ihailijansa lämpimästi ja kiireettömästi huomioonottavana, emme osanneet odottaa että menettäisimme rakastetun ja suositun laulajamme näinkin pian, liian pian.

Esko Rahkonen menehtyi Tampereella 2007 sydänleikkauksen jälkeen.